Kuohkeat bataattiletut ja marinoitu tomaatti-fetasalaatti
Bataattikeittomme taipuu myös ihaniksi, kuohkeiksi bataattiletuiksi, jotka maistuvat sekä isoille että pienille ruokailijoille. Letut valmistuvat helposti ja nopeasti. Ohjeesta valmistuu tarpeeksi lettuja noin neljälle nälkäiselle.
Banaaniletut
Valmistusaika n. 30 minuuttia.
600 g Feelia Bataattikeittoa3 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja
2 dl maitoa
2 tl leivinjauhetta
suolaa
voita tai öljyä paistamiseen
Tarjoile esimerkiksi marinoidun tomaatti-fetasalaatin kanssa. Tee salaatti valmiiksi maustumaan sillä välin, kun taikina lepää hetken ennen lettujen paistamista.
Variaatiot
Jätä leivinjauhe pois, jos haluat tavallisia litteitä lettuja.
Korvaa puolet jauhoista kaurahiutaleilla, jolloin letuista tulee terveellisempiä ja vieläkin ruokaisampia. Tällöin taikinan kannattaa antaa levätä vähän pidempään, esim. puoli tuntia, ennen paistamista.
Marinoitu tomaatti-fetasalaatti
200 g fetajuustoa250 g pikkutomaatteja
1 punasipuli
Marinadi
0,5 dl öljyä2 limen mehu
Pari valkosipulinkynttä
1-2 tl Sriracha-kastiketta
1-2 tl sokeria
1 tl suolaa
Tuoretta korianteria
Rouhittua mustapippuria
Valmista ensin marinadi. Hienonna valkosipuli ja korianteri. Sekoita kaikki ainekset hyvin keskenään.
Pese ja puolita tomaatit. Leikkaa fetajuusto kuutioiksi. Hienonna punasipuli.
Sekoita tomaatit, feta ja sipuli marinadin joukkoon ja anna maustua hetki ennen tarjoilua.